Nimitykset: Henrik Neiramasta Avoin.Systemsin uusi Finance Excellence Lead

28.2. | TIEDOTE

Henrik Neirama on nimitetty Avoin.Systemsin Finance Excellence Leadiksi 1.3.2024 alkaen. Uuden taloushallinnon moniosaajan vastuulla ovat talouteen liittyvät konsultointipalvelut sekä Odoo-taloushallintoprojektit. Henrik siirtyy Avoin.Systemsille Waldec Oy Ab:n johdosta, tuoden mukanaan konsernitason talousosaamista Odoon parista.

Henrikin matka Avoin.Systemsille on mielenkiintoinen. Hän hyppää IT-alalle Waldec Oy Ab:ltä, jossa hän aloitti talousjohtajana, päätyen sittemmin toimitusjohtajaksi luotsaamaan yrityksen kansainvälistä kasvua.

Valmistavan teollisuuden materiaaleihin, koneisiin ja varaosiin erikoistunut Waldec otti Henrikin johdolla käyttöönsä Odoon, mahdollistaen näin yhtenäisen toiminnanohjauksen ja taloushallinnon koko konsernissa.

“Odoon valinnan taustalla oli järjestelmän huima kehitysvauhti ja skaalautuvuus. Talousnäkökulmasta Odoo toi yhtenäisyyttä ja läpinäkyvyyttä koko konserniin, joka koostuu useista eri maissa toimivista maayhtiöistä. Odoo palvelee, kun haluaa pureutua reaaliajassa liiketoiminnan lukuihin – lisäksi raporttien muokattavuus on omaa luokkaansa.”

Henrik on aiemmin työskennellyt IT-alalla, jonne hän sai kipinän hakeutua takaisin juuri Odoo-projektin johdosta. Näin ollen myös Avoin.Systemsin työyhteisö on hänelle entuudestaan tuttu asiakkaan näkökulmasta.

“Avoin.Systems on eteenpäin menevä yritys, joka haluaa muuttua ja vastata markkinoiden tarpeisiin. Tuon yritykseen uutta näkemystä suoraan Odoo-käyttäjän ja liiketoiminnan näkökulmasta, mikä on kaiken kehityksen keskipisteessä.”

Waldecilta Henrik tuo mukaansa vahvaa osaamista ja näkemystä teollisuuden liiketoiminnasta, jossa tehokkaat ja toimivat prosessit ovat keskipisteessä.

“Käyttäjän näkökulmasta järjestelmän on tärkeä olla nopea ja käyttäjäystävällinen. Suurimmat hyödyt saadaan automatisoinneilla. Kärjistetysti Odoon avulla pystyy automatisoimaan koko tilausprosessin tarjouksen hyväksymisestä kirjanpitoon. Toki se vaatii, että prosessit ovat kunnossa ja niitä noudatetaan.”

Nykyaikana datalla ja tiedolla johtamisen tärkeyttä peräänkuulutetaan, mutta usein haasteena on datan pirstaloituminen eri järjestelmiin. Henrikin vinkki tilanteeseen on yksinkertainen:

“Aloita yksinkertaisesti. Valitse softa, joka pystyy kasvamaan yrityksen tarpeiden mukana riittävän pitkälle ennen kuin harkitset integraatioita. Odoon integraatiot mahdollistavat laajemman käytön, kun liiketoiminnan näkökulmasta se on perusteltua.”

Uuden nimityksen taustalla on Avoin.Systemsin Odoo-taloushallintopalvelujen kasvava kysyntä keskisuurten ja monikansallisten yritysten keskuudessa. Yrityksen toimitusjohtaja Pekka Walkama toivottaakin Henrikin lämpimästi tervetulleeksi:

“Henrikin monipuolinen osaaminen taloushallinnosta tulee olemaan suuri voimavara asiakkaillemme ja tiimillemme.”

Tervetuloa osaksi Avoin.Systemsin yhteisöä Henrik!

Lisätietoja:

Pekka Walkama, toimitusjohtaja
pekka.walkama[at]avoin.systems.staging.web-veistamo.fi